YHTEYSTIEDOT

 

Olen farmaseuttina työskentelevä koiraihminen, jolle flatit ovat syntymästä asti olleet osa elämää. Tällä hetkellä kotona asustaa avomieheni Johanneksen lisäksi kaksi flattineitiä Senni (s.2005) ja Klaara (s.2007).  Olen suorittanut koetoimitsijakurssin (NOU/NOME/WT) sekä tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssin, joten vapaa-ajan vietto-ongelmia ei toistaiseksi ole ollut.  

Sennin kanssa harrastamme TOKOa, jossa myös kilpailemme voittajaluokassa. Taipumuskokeet suoritettiin hyväksytysti syksyllä 2006. Ja kyllähän sitä myös käydään näyttelyissä. Klaaran kanssa on tullut käytyä niin ikään näyttelyissä sekä taipumuskokeet on suoritettu Johanneksen ohjaamana hyväksytysti kesällä 2008. Lisäksi ollaan aloitettu nome-ura alokasluokassa ja kilpaillaan voittajaluokassa metsästyskoirien jäljestämiskokeessa. Klaaran kanssa treenaillaan myös tottelevaisuudessa voittajaluokan liikkeitä ja agilityn alkeita ihan omaksi iloksi.  Syksyisin molemmat tytöt pääsevät osallistumaan sorsa- ja kanalintujahteihin.

 

Tiina Kauppinen
Senni & Klaara
Kalliotie 4-6 A 3
13720 Parola

puh. 044 500 9590
tiina@misslemon.net

www.misslemon.net